fbpx

Vieraskynästä: Yhteisöllistä toimintaa digi- ja pelialan edistämiseksi

NiceICT event image

Nice ICT Jyväskylän kevään 2020 viimeinen tapahtuma järjestettiin virtuaalisesti 19.5. Etävierailun kohteena oli Jyväskylän Digi & Game Center. Tapahtumassa saimme kuulla ensin yleiskatsauksen DGC:n toiminnan taustoista. Tämän jälkeen pääsimme tutustumaan tarkemmin pariin DGC:n yhteydessä toimivaan yritykseen.

 

Mistä DGC:ssä on kyse?

Onko se joku pelijuttu? No ei pelkästään, vaikka eSportsiakin toimintaan kuuluu. Mutta kuten jo vihjasin, kokonaisuuteen liittyy myös erilaisia yrityksiä sekä muita digialan toimijoita. Tarkemmin ajatellen kyseessä on kokonainen ekosysteemi ja toimijoiden verkosto, joka antaa esimerkiksi yritystoiminnalle hyvän pohjan kasvaa ja kehittyä. DGC:n taustalla tällä hetkellä on muun muassa EU-rahoitusta, Keski-Suomen Liitto, JAMK, Business Jyväskylä, Fingersoft sekä Peliosuuskunta Expa. 

Esimerkkejä koko palveluvalikoimasta

 

  • Tapahtumatuotanto (erikokoiset pelitapahtumat, bizdev, työpajat, seminaarit, webinaarit, hackathonit)
  • Game Business konsultointi
  • Pelillistämiseen liittyvä konsultointi
  • eSport konsultointi
  • AR/VR/XR konsultointi
  • PR ja markkinointipalvelut
  • Rekrytointipalvelu
  • Tilavuokraus ja neuvottelutilat tapahtumiin, koulutuksiin, eSporttiin. Lisäksi hot desks, fixed desks..

Mukana on monenlaisia yrityksiä pelinkehityksen, kulttuurin, mainonnan sekä erilaisia digitaalista toimintaa edistäviä tahoja. Toiminnan laajuus yllätti meidät kuulijat täysin! DGC tarjoaa yrityksille mahtavan kumppaniverkoston, tiloja, koulutuksia sekä muuta toimintaa ja näin mukana olevat tahot saavat uusia mahdollisuuksia, kasvua, synergiaa sekä vaikkapa sparrausta arkipäivän ongelmiinsa. Yrittäjien keskuudessa vallitsikin valloittava huumorilla höystetty yhteishenki!

 

 

Erilaisia yrittäjiä

Saimme kuulla tarkemmat esittelyt kolmelta mukana olevalta yrittäjältä: Heidi Säntti (Family Creatives), Teemu Ollilainen (WeSolve Oy) sekä Suvi Liukkonen (W1llou Agency).

 

Heidi pyörittää mainostoimistoa, jossa hänen lisäkseen on mukana myös hänen sisaruksiaan. Heidän palveluitaan ovat erilaiset graafiset työt kuten logot ja ulkoasut, kuvitukset, sarjakuvat sekä animaatiot.

 

Teemulla on tulessa useampikin rauta ja hänellä on rautainen kokemus erilaisista ICT-alan kehitysprojekteista. Yritys tarjoaa digitaalisia työkaluja liiketoiminnan kehittämiseen. Ratkaisut liittyvät nouseviin teknologioihin, esimerkiksi AR/XR/3D-tuotantoon ja 360° kuvauksiin.

 

W1llow Agencyn Suvi edustaa useita suomalaisia taiteilijoita, kuten sarjakuvapiirtäjä Milla Paloniemeä (esim. Kiroileva siili). Lisäksi hän toimii esimerkiksi tapahtumatuotannon parissa.

 

 

Monipuolisuus yllätti

Nice ICT:n tapahtumissa aiemminkin aktiivisesti käynyt Enni Stylman Jyväskylän yliopistolta kertoo, että DGC:n monialaisuus yllätti positiivisesti. Oli mukavaa, että tapahtumassa oli esittäytymässä monenlaisia toimijoita eikä pelkästään it-alan yrittäjiä. DGC on hyvä esimerkki siitä, kuinka myös it-alan toimijat voivat hyötyä monialaisesta työyhteisöstä ja verkostoitumisesta Enni kommentoi.

 

 

Toivotaan, että voimme järjestää virtuaalisen vierailun lisäksi myöhemmin Nice ICT -tapahtuman ihan paikan päälle, vaikkapa eSportsin merkeissä. Tätä odotellessa tiloihin pääsee jo tutustumaan Wesolven tuottaman 360° mallin avulla.

 

Ilona Lapinkylä


Vieraskynä:
Competence & Culture Specialist Ilona Lapinkylä työskentelee Cinia Oy:n ohjelmistoliiketoiminnan rekrytoinnin sekä osaamisen kehittämisen parissa. Vapaa-ajallaan hän toimii TIVIA Keski-Suomen hallituksessa sekä vetää Nice ICT Jyväskylä -verkostoa

NiceICT-logo

Digi & Game Center – Co-Development Ecosystem in the Heart of Finland is OPEN!

The Digi & Game Center brings together companies, students, teachers and researchers in the digital and gaming industry in one place to work and develop products and services. The parties responsible for the centre’s operations include the JAMK University of Applied Sciences, Jyväskylä Game Industry Hub – Peliosuuskunta Expa and Jykia Oy. Expa Game Business Co-operative serves as the operator of Digi & Game Center.

Services 

Facilities and working stations are rented for gaming and digitalisation companies. The companies operating in the Digi & Game Center represent industries such as gaming, programming, graphics, animation, 3D and XR/VR/AR production, robotics, ICT, and music and culture production. The high demand for space is an indication of the centre’s necessity and of the fact that the digital and gaming industry in Jyväskylä and Central Finland is active and growth-seeking both in the domestic and international markets. Companies and partners are coming to the centre both from Finland and abroad.

Digi & Game Center has office rooms and hot desk remote co-working stations available for rent. Additionally, the centre has common areas, virtual and augmented reality (XR, VR and AR) facilities and equipment, an audio studio as well as a sauna available.

Are You looking for professionals to Your team?

The center has also sought partners to support the development and operation of the industry in Central Finland. Experts and businesses are developed in the same building, so the community provides opportunities to start new business together or recruit new talents.Through our networks, you can find professionals from the grassroots directly through our a peer-to-peer networks. Midare, a Jyväskylä-based company with a long history in the provision of equipment, operator services and ICT solutions, has already joined the centre.

In addition to business operations, the center will host diverse activities, training and events open to all in the gaming and digital industry as well as JAMK’s Ticorporate Demo & Product Lab and e-sports coaching will also be operating at the center. 

Grand Opening Day 7th Feb 2020 was huge success

Several speeches were kept, coffee and cake were served and over 400 people visited and tested the premises. We got excellent feedback and social media were lively. We are excited what the future holds for use. Join us to make great things together!

Check video from The Grand Opening Day https://youtu.be/OVs0P77B3xM

Check our premises through a virtual tour link to the 3D, 360 camera model, where you can explore all the facilities and the offices of the entrepreneurs: https://my.matterport.com/show/?m=tGEm1yhqJ6t

Welcome to visit Digi & Game Center, Matarankatu 2, 40100 Jyväskylä  Digital or non digital way.

Find us in the Google maps:
https://g.page/DGCJKL?share

IceBreaker – Networking event for teams and startups at Digi & Game Center

What’s your startup about and What kind of co-operation/synergies could we develop in the Digi & Game Center Ecosystem?

About this Event

Greetings, teams and companies in Digi & Game Center!

What’s your startup about and What kind of co-operation/synergies could we develop in the Digi & Game Center Ecosystem?

Expa Game Business Co-operative is organizing a networking event for all teams and startups to break the ice and boost the collaboration possibilities between all teams!

Event: IceBreaker – networking morning for teams and startups in DGC

Date: 10.3.2020

Time: 10:00 – 12:00

Location: Stage area, Digi & Game Center, Matarankatu 2, Jyväskylä

Agenda: How your company can share and benefit from the Digi & Game Center Brand and sustainable game ecosystem?

Sustainable Game Industry Ecosystem project.

Flowhouse presenting -the Digi & Game Center Brandbook.

Participants (thats you!) get to introduce their own startups and services by open chatter and mingle.

Add this to your Google Calendar: http://tinyurl.com/DGC-IceBreaker-1

Welcome to the event!

For any questions, feel free to contact organizer:

email: sasu.louke@expa.fi